keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Oh Africa

Noniin, nyt kun lojun täällä kotona kipeenä niin mulla riittää vihdoinkin aikaa kirjotella tänne blogiinkin. Tää mun elämä on nykyään aika vauhdikasta kun ois paljon kouluu, töitä, heppailuu ja sit siihen päälle vielä vähän viimeisiä ajotunteja ja kaikkee kavereiden kanssa tekemistä. No mutta tarkoituksena ei ollut tulla kertomaan teille mun kiireisestä arjesta, vaan mun seuraavasta suuremmasta unelmasta, minkä oon päättäny seuraavaks toteuttaa. Ja täähän on nyt siis se Afrikka-juttu, mistä oon aikasemminkin jotain pientä kirjoitellut. Ensimmäisen ajatuksen siitä, että lähtisin joskus vapaaehtoistyöhön, sain jo oikeestaan ennen vaihtovuotta, mutta silloin se tuntui vielä aika kaukaiselta. Pikkuhiljaa mielenkiinto kuitenkin kasvoi ja rupesin googlailemaan kaikkee aiheeseen liittyvää ja kuuntelemaan muiden kokemuksia. En oo hirveesti kirjoitellu tästä vielä blogiin, kun kaikki on ollu jotenkin niin epävarmaa. Nyt oon kuitenki viime aikoina saanu kaiken ainakin ajatuksen tasolla järjestykseen: valitsin järjestön minkä kautta olis tarkoitus lähteä, oon miettiny maata (Tansania), päättänyt että lähtisin 4 viikoksi, käynyt avaamassa säästötilin ja henkisesti päättänyt että ens kesänä olisin lähössä. Sillä lailla tää asia on vielä ihan ajatuksen tasolla, eli vaikka miten moni asia voi vielä muuttuakin, että en oo tosiaan järjestöön ottanu mitään yhteyttä, mutta sen aion tehdä heti, kunhan mulla on jo joku sopiva summa tilillä säästössä. Aika paljon saan hampurilaisia myydä sen eteen, että saan kaikki rahat itse säästettyä, mutta tää tulee ihan varmasti olemaan kaiken sen vaivan arvosta! Jo pelkästään se, että päätin noin monta asiaa, vaikken vielä tehnyt mitään sen konkreettisempaa, sai mut niin onnelliseks ja super innostuneeks. Musta tuntuu, että koko syksyn mulla on ollu vaan kauhee ikävä Brasseja ja viime vuotta. Tuntuu siltä, että tarviin tulevaisuuteen jotain tällästä, jonkun uuden seikkailun oottamaan mua, niin sen ikävän kanssa on helpompi elää, vaikkei se minnekkään katoakaan. No mutta tällästä ois suunnitelmissa ja unelmissa, mun mielestä kuulostaa aika hyvältä? Kirjoittelen varmasti heti tästä lisää kuhan pääsen tuumasta toimeen ja saan asioita eteenpäin. Siinä välissä koitan postailla jotain muuta järkevää ja lupaan käydä ottamassa jotain kuvia! Tuntuu ihan pahalta lisäillä tänne näitä weheart-kuvia, kun olevinaan tykkään niin paljon ite kuvailla... wdywtdbyd?



Eu já contei pra vocês que estou querendo ir pra África, fazer o trabalho voluntario lá. Acho que vou pra lá no verão que vem! Depois vou contar mais sobre isso em português. Beijos! 

-Kiira

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Happiness is not a state to arrive at, but a manner of travelling

"I want to see the world, follow a map to its edges, and keep going. Forget the plans, trust my instincts. Let curiousity be my guide. I want to change hemispheres. Sleep with unfamiliar stars and let the journey unfold before me."

Tekis kauheesti mieli lähtee reissuun. Lähtee jonnekkin kauas, jonnekkin tuntemattomaan, uusiin maisemiin. Mulla on ikävä matkustamista, sitä pienen jännityksen ja suuren innostuksen tunnetta minkä lentokentät saa aina aikaan. Sitä tunnetta kun katsoo bussin ikkunasta ulos ja tuntee että on liikkeessä. Sitä jatkuvaa onnellisuuden tunnetta mikä reissussa aina on, vaikka jetlag ja reppu painaiskin. Koko maailma odottaa ja joka paikkaan haluaisin. Oh boy. Estou querendo muito viajar. Quero ir pra algum lugar distante, algum lugar desconhecido. Estou com saudades de viajar, estou com saudades daquele sentimento de ansiosidade, que se sente no aeroporto. Estou com saudades daquele momento que, ao olhar pela janela do ônibus sentir o movimento. Aquele sentimento feliz que sempre existe quando se está viajando. O mundo todo está me esperando e queria ir pro todo canto. Oh boy.
Lovely World / forever free
weheartit.com
-Kiira

tiistai 1. lokakuuta 2013

You make me

 Koeviikko yhtä koetta vaille paketissa. Tää vuoden tauon jälkeen opiskelemaan palaaminen on sujunu paljon kivuttomammin kuin luulin. Ruotsin kolmoskurssikin on selätetty ihan kunnialla. Voittajafiilis. Huomisen jälkeen jätän aivot lomalle ja heitän koulukirjat jonnekkin mistä en niitä ihan heti löydä. Maanantaihin asti saan viettää kouluvapaata, eli luvassa töitä, hyviä kavereita, heppailuu ja juhlimista. Sounds like a great plan.

A semana das provas tá quase acabando, amanhã vai ser a última prova. Começar a estudar não foi tão difícil quanto eu pensava. Até passei no sueco e nem com nota ruim! kkkkk Depois da prova de amanhã, começa as minhas férias, que vão ser até a segunda-feira que vem. Nessa semana vou trablahar, ver meus amigos, treinar hípismo e ir pra um balada. Bom, né?
Haluisin kommenttiboksiin postaustoiveita! O que vocês querem que eu escreva? Mandem ideias aqui em baixo.

-Kiira

Bloglovin

tiistai 24. syyskuuta 2013

Uusi ja uljas on aamu kun parvekkeelta katselen, uudestisyntynyt maisema, sinne pian mä astelen

Syksy on kyllä nätti vuodenaika. Joka puolella on niin ihanan värikästä ja ilma niin raikasta. Kylmä vaan meinaa iskee, kun onhan siitä jo puoltoista vuotta kun oon viimeks ollu 6 asteen kylmyydessä. Mut vähän kuulumisia, viime viikonloppuna meillä takasin tulleilla vaihtareilla oli rebound camp Pieksämäellä. Näin kaikkia vaihtarikavereita ja sit siellä vietettiin aikaa myös Suomessa olevien vaihtareiden kanssa. Eli lyöttäydyin brassien joukkoon muiden brasseissa olleiden kanssa. Paljon portugalin puhumista ja vertaistukea muilta vaihtareilta. Mainio viikonloppu!

Acho que o outono da Finlândia é lindo, a coloração das folhas mudam para amarelo, laranja e vermelho. O temperatura tá baixando o tempo todo (hoje fez 6 graus, meu deus que frio!!). O inverno vai chegar... Final de semana passada eu fui pra uma reunião dos intercambistas, onde encontrei com meus colegas finlandeses e com os intercambistas que estão agora aqui na Finlândia. Isso significa, que encontrei com os brasileiros e com os intercambistas do meu distrito que foram pra o Brasil. Foi tão bom falar português de novo.

Lopussa pari random instagram kuvaa viime viikoilta. Rebound camp, kaverin kanssa terassilla, meiän pituusero, ikävä brassiperheitä. E algumas fotos das semanas passadas. Reunião dos intercambistas, no bar com amiga, eu alta e minha amiga pequena, saudades das minhas famílias.










Ps. Käytän instagrammii välillä ihan luvattoman harvoin (viimeaikoina oon kyllä kunnostautunu) ja toistaseks kuvat on just näin huonolaatusii, ennenku ostan uuen kännykän, mut sieltä löydyn nimimerkillä kiiratiensuu. Se quiser me seguir no instagram,é: kiiratiensuu.

-Kiira

torstai 19. syyskuuta 2013

Com o coração vazio, mas sempre de pé

Por que um país não pode juntar com outro? A junção de um país frío do norte e um país quente do sul. Esse país misturado seria um país tranquilo e seguro com as pessoas animadas, confortantes e confiavéis. Este país teria praias bonitas, festas animadas, pessoas dançando. Teria a educação melhor do mundo, sem perigo de andar na rua, liberdade. As pessoas desse país viveriam suas vidas com alegria, demostrando suas emoções. Este país teria todos os meus amigos, finlandeses, brasileiros, os intercambistas de mundo todo. Assim como minhas famílias, eles morariam nesse país misturado. É maravilhoso poder dizer que tenho um lar nos dois lados do mundo. Mas essa saudade de casa está me matando, ao mesmo tempo que estou na minha casa da Finlândia. Estou feliz aqui, mas estou sentindo que algo está faltando. E o que está faltando é o Brasil.



On tässä viime aikoina ollu vaan ihan hirvee ikävä brasseihin.

-Kiira

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Eräjormat ilmoittautuu

Viimeset kaks viikkoo on ollu kaikinpuolin loistavia. Koulussa menee ihan jees, oon päässy ajotunneille, ollu pelaamassa jalkapalloo kavereitten kanssa, mut kastettiin ykkösten kanssa taas lyseolaiseksi, kivasti heppailujuttuja, sain töitä(!) ja mikä parasta, lähettiin viime viikolla viikonlopuks koulun eräjormakurssin kanssa Patvinsuolle vaeltamaan. Perjantaina lähettiin kohti Patvinsuota ja perille päästyä majoituttiin mökkiin ja ilta chillailtiin ja tehtiin paljon lettuja. Lauantaina käytiin heittämässä reilu 22km lenkki ja illalla taas tehtiin liian paljon lettuja ja pidettiin hauskaa. Se oli kiva viikonloppu! Tää mennyt viikko on ollu ihan hirveetä kiirettä kun alotin töissä mäkkärillä ja muutenkin tuntuu et ois ihan hirveesti tekemistä, mut ei silti paha ei.

As semana passadas foram boas. Estou indo bem na escola e também estou fazendo auto-escola. Joguei futebol com meus amigos e fui para aula de hipismo. Também fui caminhar com um grupo do colégio! A gente foi na sexta-feira, dormimos numa casa no meio da floresta e no sábado andamos mais ou menos 22km. As paisagens eram lindas! Depois do passeio a gente voltou para a casa da floresta, comemos muito e nos divertimos. Gostei muito! Nesse semana eu comecei a trabalhar no McDonalds.





 

-Kiira

perjantai 16. elokuuta 2013

Cause I remember every sunset

I gotta find my way back,
Back to summer paradise 

Someday
I will find my way back
To where your name
Is written in the sand
 

Tell me how to get back to
Back to summer paradise with you
And I'll be there in a heartbeat
I'll be there in a heartbeat..

Simple Plan-Summer Paradise

-Kiira